Juho Oikarainen

      LAINAUS ROVANIEMEN HISTORIASTA s.269-270

RAUDANJOEN TILA

Raudanjoen suulle Kemijokivarteen oli syntynyt 1580-luvulla savolaisen talonpoikaisasutuksen pohjoisin pesäke, kun Mankisen perhekunta oli talottunut paikalle. Ilmeisesti heti 1600-luvun alussa paikalle tuli Oikaraisen suku, joka otti paitsi Mankisen talon asuttavakseen, niin perusti myös naapuriin toisen talon. Kantatalon nimenä pysyi säännöllisesti vuoteen 1674 saakka Mankinen, jonka jälkeen nimeksi vakiintui Raudanjoki.

Olli Juhonpoika (Olli Juhonpoika Oikarainen) isännöi 1620-luvun lopulta lähtien yhtä kylän suurimmista karjatiloista. Parhaimmillaan navetassa oli kymmenen lehmää ja seitsemän muuta nautaa, hevonen ja härkä sekä kymmenpäinen lammaskatras. Tultaessa 1640-luvulle muutamassa vuodessa karjalaumasta oli vain maukkaat muistot jäljellä. Nälkään oli ollut pakko syödä elukat, joten vaikeuksien keskellä isännäksi tulleella Erkki Matinpojalla (Eerikki Matinpoika Oikarainen) ei ollut lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähteä talosta. Perhe suuntasi etelään onnea koittamaan.

Naapuritalosta Oikaraisesta tuli 1640-luvun lopulla Matti Juhonpoika (Matti Juhonpoika Oikarainen) viljelemään tilaa. Luonnon tarjotessa paremmat elämisen edellytykset saatettiin tilalla ehkä ajatella valoisampaa tulevaisuutta.

Vuonna 1653 Mankisen isännäksi tuli Olli Ollinpoika (Olli Ollinpoika Oikarainen), josta tulikin pitkäaikainen talollinen jokivarteen, sillä vasta 1670-luvun alussa poika Matti (Matti Ollinpoika Oikarainen) jatkoi isänsä työtä. Huolimatta hyvistä edellytyksistä tila painui 1650-luvulla veroautioksi. Paremmat ajat koittivat sentään 1660-luvulla väkimääränkin kasvaessa tilalla. Matti Raudanjoesta ei tullut isänsä kaltaista pitkäikäistä isäntää, sillä jo 1670-luvun puolivälistä tilalla oli kaksi taloutta Juho (Juho Ollinpoika Oikarainen) ja Erkki (Eerikki Ollinpoika Oikarainen) Ollinpoikien hallitessa vuorollaan Raudanjokea. Lopulta 1700-luvun alussa Erkki siirtyi asuttamaan Oikaraista.

Raudanjoen viljasadot eivät riittäneet runsaslukuisen väen tarpeeseen, joten Oulun porvareilta oli hankittava luotolla jyviä. Vanhuudenheikko Juho (Juho Ollinpoika Oikarainen) pysyi sitkeästi Raudanjoen isäntänä vielä uudellakin vuosisadalla, kunnes 1703 Juho-poika (Juho Juhonpoika Oikarainen) otti tilan hallintaansa. Piika Kaarina sen sijaan ei kestänyt liian ankaraa työmäärää, vaan karkasi 1703 kotiinsa viiripäähän. Velat ja verorästit pusersivat elämäniloa ahtaammalle, mutta eivät ne tuntuneet tappaneen iloa kokonaan. Isonvihan vuosina väkimäärä kasvoi niin, että tilalla asusti jo neljä veljestä, miniöitä, palvelusväkeä, sotilaan leski ja suuri lapsilauma. Oikaraisen kylä oli sikiämässä.


OIKARAISEN TILA

Raudanjoen suun länsipuolella Oikaraisen tilalla 1600-luku oli koettelemusten aikaa.

Juho Juhonpoika Oikarainen eli Mankinen (Juho Juhonpoika Oikarainen) oli raivannut talonpaikkansa 1620-luvulla. Se kulki pitkään vielä torppana, vaikka sille oli määrätty veromanttaali. Oikarainen oli säännöllisesti 1630-luvulta lähtien parin vuosikymmenen ajan autiotilana, mutta Juho asusti siellä vaimonsa Marketan (Reeta ?????) ja lastensa kanssa. Niittyjä oli parin heinäkuorman verran verotettavaksi, joten karjaakin täytyi olla jonkin verran. Huolimatta köyhyydestä väki pystyi ankeita arkipäiviään elämään.

Perheen pojista Lassi (Lauri Juhonpoika Oikarainen) otti 1650-luvun lopulla talon hallintaansa. Lauri Raudanjoella, kuten häntä verolähteissä nimitettiin, oli ankara työ edessään. Vasta vuonna 1664 kruununvouti uskalsi ottaa Oikaraisesta ensimmäiset ohrakapat papille ja kuninkaalle. Lassi oli pystyvä isäntä, ja niin hän sai vähitellen vaimonsa Kaisan (Kaisa ?????) kanssa talon jaloilleen. Karvon naapuritilan niityt otettiin käyttöön ja joinakin vuosina lähdettiin niittomatkoille myös Kamsansuun autiotilan heinäniityille. Sitkeästi Lauri jaksoi puskea Kemijoen rantamaisemissa. kunnes aivan 1680-luvun alussa 60-vuotiaan raatajan taival päättyi.

Erkki Laurinpoika (Eerikki Laurinpoika Oikarainen) jatkoi isänsä työtä, mutta häneltä ei taloudenpito luonnistunut. Erkki velkaantui toivottoman paljon porvari Johan Boneliukselle (Johan Sigfridinpoika Bonelius), eikä verojenkaan maksuista tullut mitään. Velimies Juhosta (Juho Laurinpoika Oikarainen) kasvoi aikamoinen luikuri, joka viimein syyllistyi vakavaan varkauteen. Samoin Erkkikin syyllistyi epätoivoissaan varkauksiin, eikä tilaa saatu jaloilleen. Kohtalo oli näköpiirissä, kun 1690-luvun puolivälin ankarat katovuodet iskivät. Isäntäväen oli antauduttava luonnon ja velkojien edessä. Tila siirtyi Johan Boneliuksen haltuun, joka haki vuonna 1700 vahvistuksen omistukselleen Kemin käräjillä. Isäntä Erkki karkasi Kaisa-vaimonsa ja perheensä kanssa muualle ja jätti tilan oman onnensa nojaan. Velimies Matti (Matti Laurinpoika Oikarainen) sai Muurolasta Raappanan tilan hallintaansa.

Bonelius (Johan Sigfridinpoika Bonelius) sai myytyä Oikaraisen naapuri Erkki Ollinpoika Raudanjoelle (Eerikki Ollinpoika Oikarainen). Erkin yritys onnistui ja tila tarjosi elämälle mahdollisuuden. Isäntä selvisi rästeistä ja osti tilan jopa perintöön, mutta raataminen vaati veronsa. Terveys petti ja kuolema korjasi jokimaisemassa elämänsä ahkeroineen isännän.

Vuonna 1708 tilanhoidosta vastasi perheen poika Olli (Olli Eerikinpoika Oikarainen), joka yhdessä muun perheen kanssa pystyi pitämään Oikaraisen asiat kunnossa.

     Kertomuksessa mainitut henkilöt: Olli Juhonpoika Oikarainen, Eerikki Matinpoika Oikarainen, Matti Juhonpoika Oikarainen, Olli Ollinpoika Oikarainen, Matti Ollinpoika Oikarainen, Juho Ollinpoika Oikarainen, Eerikki Ollinpoika Oikarainen, Juho Juhonpoika Oikarainen, Juho Juhonpoika Oikarainen, Reeta ?????, Lauri Juhonpoika Oikarainen, Kaisa ?????, Eerikki Laurinpoika Oikarainen, Johan Sigfridinpoika Bonelius, Juho Laurinpoika Oikarainen, Matti Laurinpoika Oikarainen ja Olli Eerikinpoika Oikarainen.¹