Pekka Antinpoika Kopsa

      PEKKA KOPSA (1887 – 1969); karjalaisen sukumme ainoa kansanedustaja (Julkaistu Jaakkiman Sanomissa 5-2011)
Teksti Ritva Mikkola (o.s. Korvenmaa) Joensuu


Valokuva innoittajana

Tämän vuoden kesäkuun Jaakkiman Sanomissa no 3 oli tunnistettavana viisi valokuvaa. Neljännessä oli setäni Pekka Kopsa – siitä ei ollut epäilystäkään. Kopsan suvun piirteistä ei voi erehtyä. Otin yhteyttä Helsingissä asuvaan veljeeni Martti Korvenmaahan, joka parhaillaan teki viime hetken järjestelyjä parin päivän päästä alkavaa Karjalan-matkaa varten. - Pekka-setähän siinä, totesi veljeni, jolle myös tulee Jaakkiman Sanomat. Samaisessa lehdessä oli juuri ilmestynyt ansiokas artikkeli kansanedustaja Antti Halosesta. Vastaava toimittaja Tea Itkonen halusi kuulla lisää karjalaisista kansanedustajista.


Pekka Kopsan vanhemmat

Maanviljelijä Antti Kopsa (1866 – 1945) ja hänen puolisonsa Regina (os. Roininen 1866 – 1937) edustivat vanhaa maanviljelyssukua, joka perimätietojen mukaan oli vuosisatoja asunut Karjalassa. Pariskunnan ensimmäinen koti sijaitsi Lumivaarassa, missä kaksi ensimmäistä lasta Erkki ja tuleva kansanedustaja Pekka syntyivät. Elämä oli aluksi vaikeaa. Siitä kertonee se, että veljeksillä oli vain yhdet yhteiset talvikengät.


Köyhyydestä vaurauteen

Pekka Kopsan isä, Karjalan ukko Antti, oli toimelias ja aikaansaava. Sitkeästi hän teki puu- ja lihakauppaa vaurastuen pikku hiljaa. Vuonna 1897 Kopsan pariskunta osti Ruismäen tilan Jaakkiman pitäjän Kurenrannan kylästä. Tila oli pinta-alaltaan pitäjän kolmanneksi suurin, yli 216 hehtaaria. Antti vaikutti myös kunnallismiehenä. Häneltä varmaan tuleva liikemies ja kansanedustaja peri geeninsä.
Ruismäen isännän sianliha oli suosittua kauppatavaraa Lahdenpohjan torilla. Oli ihan kunnia-asia, että sian ihrakerros oli paksuudeltaan lähes 20 cm. (Pohjois-Karjalan projektin sisäistänyt kirjoittaja on ihan ihmeissään!) Lihakirves oli ukolle läheinen työkalu. Kirsti-serkkuni tiesi kertoa, miten ukko suri kirveen jäämistä Karjalaan, kun sieltä oli lähdettävä sotaa pakoon.


Suurperhe

10-lapsinen sisarusparvi, josta Pekka oli toiseksi vanhin, toi maalaistaloon taatusti elämää jailoa jos kohta murhettakin. Lapsia syntyi kunnioitettava määrä: Erkki 1885, Pekka 1887, Anni 1890, Ernst 1893, Juho 1896, kaksoset Ida ja Miina 1899, Väinö 1901, Aili 1904 ja Eino 1907. Kotisynnytyksiä oletettavasti. Kuopus Eino syntyi saunassa, joka samana yönä paloi. Isäni syntymään liittyy muutakin dramatiikkaa: saunan palaessa talon arvokas ori hirttyi. Surua kokivat perheenjäsenet, kun Miina-vauva kuoli vain kahden kuukauden ikäisenä.
Varmaankin huolta aiheutti vanhimman pojan Erkin (Erik Antinpoika Kopsa) liittyminen vapaaehtoisena jääkäriliikkeeseen vuoden 1916 alussa. Hänen matkansa junalla pohjoiseen oli jännittävä, sillä santarmit nousivat vaunuun valmiina pidättämään samalla asialla olevat nuorukaiset. Juhani-serkkuni on lähes ylpeyttä tuntien kertonut, miten hänen isänsä Erkki pelasti tilanteen temmaten esiin haitarinsa ja soittaen Tonavan aallot.
Juho-poika kuoli 22-vuotiaana Raudun taistelussa 4.4.1918. Olen kuullut, että Regina-äiti otti poikansa kuoleman niin raskaasti, että vaikeni koko asiasta.
Ei elämä toki pelkkää murhetta ollut. Karjalainen on luonteeltaan selviytyjä. Ilontäyteisiä sukutapaamisia oli paljon. Aikuistuneet sisarukset ja sukulaiset pitivät yhtä ja vierailivat Kurenrannassa etenkin kesäisin. Regina-mummo helli lastensa lapsia. Heillä on mummosta ja ukosta kauniit muistot.


Kansakoulusta perustiedot

Pekka Kopsan tie ei johtanut oppikouluun, sillä ison tilan hoito vaati jälkeläisiä työntekoon. Ukko-Antti oli tyrmännyt oppikouluun menon tokaisten – Ei meiltä jouveta! Oletan, että Pekalla olisi ollut haluja lisäoppiin. Se jäi haaveeksi. Kun vanhimman veljen poika Juhani pääsi oppikouluun, teetti ilahtunut Pekka-setä hänelle kaarnanväriset housut tapauksen kunniaksi.
Ihminen selviytyy ja menestyy, jos on sisukas, lahjakas, päämäärätietoinen ja toisten kanssa toimeentuleva. Hyvät ominaisuudet yhdistyivät Pekka Kopsassa, joka toimi maanviljelijänä ja sittemmin puutavaraliikemiehenä isänsä tapaan. Hän hankki talon Lahdenpohjasta, missä hänellä oli myös Kirkkovaaran Konditoria-kahvila. Leipomo paistoi leipää mm. Huuhanmäen varuskuntaan, joka ennen sotia oli Pohjoismaiden nykyaikaisin varuskunta. Leivän menekki oli taattu ja sen laatu erinomainen. Rykmentin murheenkryyni filmattiin aikoinaan varuskunta-alueella. Surettaa alueen täydellinen rappio tänä päivänä.

Laaja asiakaspiiri sekä puutavara- että leipomoalalla ja monet kunnalliset luottamustoimet viitoittivat tietä eduskuntaan. Vuosina 1919 – 1921 Pekka Kopsa toimi mm. elintarvikelautakunnan johdossa. Jaakkiman Säästöpankin kamreerina hän oli kaksi seuraavaa vuotta ja Osuusmeijerin isännöitsijänä v. 1922.


Kansanedustajuus 5.9.1922 – 31.7.1929

Oli luontevaa, että Pekka Kopsasta tuli juuri maalaisliiton kansanedustaja. Hän nousi eduskuntaan Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä. Maalaisliitto oli valtapuolue Jaakkiman Sanomien levikkialueella. Maanviljelysvaltaisen maan edustajistoon tarvittiin niitä, jotka todella tunsivat maaseudun asiat ja ongelmat. Pekka Kopsa toimi pankkivaliokunnassa ja sotilasasiainvaliokunnassa sekä suuressa valiokunnassa.


Huumorimies

Eduskunnassa kiersi kuulemma juttu Pekka Kopsan leikillään ehdottamasta aloitteesta: Kottikärryyn toinen pyörä ja rinkelistä reikä pois. En tiedä, onko Juhani-serkulta kuulemani tarina totta. Tuollainen sutkaus on hyvinkin voinut syntyä lupsakalta karjalaismieheltä.


Maltilla aloitteita

Pekka Kopsa teki maltillisesti aloitteita. Aikakirjat esittävät, että niitä oli kolme. Vuoden 1925 valtiopäivillä, anomusehdotus no 43 : Määrärahan myöntäminen kuoletuslainoiksi maalaiskunnille kunnalliskotien rakentamista varten. Vuoden 1927 valtiopäivillä, anomusehdotus no 30: Määrärahan myöntämisestä Lahdenpohjan sataman ja Kurkijoen kauppakylän välisellä sisäreitillä olevien erinäisten salmien ruoppaustöihin.
Kopsa perusteli pitkässä kirjelmässään eduskunnalle:” Noin 12 vuotta sitten anoivat Jaakkiman ja Kurkijoen kunnat että valtion toimesta ja varoilla, Pohjois-Laatokalla Lahdenpohjan sataman ja Kurkijoen kauppakylän välillä, sisäreitillä olevat Porrassalmi, Retsalmi, Seitsalmi, Purtonsalmi, Kiiskansalmi, Uitonsalmi ja Kojonsalmi, ruopattaisiin laivakululle riittävän syväksi.---Laatokka on tunnettu erittäin myrskyiseksi tuottaen vuosittain huomattavia vahinkoja. Ei ole ihmeteltävä, jos saaristoasukas hartaasti toivoo edellä mainittujen salmien syventämistä. Sen kautta avautuisi turvallinen vesitie lukuisille saaristokylille. ---” Seuraavan vuoden1928 valtiopäivillä hän teki raha-aloitteen no 29. Se koski 2,000,000 markan määrärahan ottamista tulo- ja menoarvioon aikaisemmin mainittujen ruoppausten suorittamiseen.


Täysistunnoissa puhuttiin vilkkaasti

Pekka Kopsa ei kuulunut sarjaan Peräpenkin Pekka. Hän keskusteli vilkkaasti ja perusteli kantansa huolellisesti. Vuonna 1921 säädettiin maassamme oppivelvollisuuslaki kansakoulujen yleistämiseksi. Sen mukaan kaikkien 7 – 15-vuotiaiden oli hankittava kansakoulun oppimäärää vastaavat tiedot. Koulupakkoahan ei maassamme ole koskaan ollut.
Pekka Kopsa ilmaisi huolensa näin:” Kuten tunnettua, on maassamme erittäinkin Itä-Suomessa sellaisia kuntia, joihin tulee lain mukaan rakennettavaksi vielä useita kymmeniä uusia kouluja ja entisten koulujen yhteyteen sen lisäksi alakouluja. Tällaiset toimenpiteet tuottavat kunnille arvaamattoman suuria menoja, joita eivät voi kunnat kestää, jos todellakin olisi näin lyhyessä ajassa kaikki toimeenpantava.” Hän ehdottikin, että oppivelvollisuuden täytäntöönpanoaikaa pidennettäisiin. Laki velvoitti uudistukset toimeenpantavaksi säädetyssä 16 vuoden ajassa.

Lakiehdotukseen, joka koski hypoteekkiyhdistyksiä ja niitten lainanantomääräyksiä, kansanedustaja otti tiukasti kantaa. Näin hän mm. totesi:” Laki olisi saatava sellaiseksi, että se tyydyttäisi erisuuruisten viljelmien omistajia.”
Porin – Haapamäen välistä rataosuutta Kopsa kannatti lujasti. Näin hän sanaili vuonna 1925 : ”Helsingin – Risteen radan kannattajien taholta on väitetty, ettei Porin – Kankaanpään – Haapamäen ratasuunnalla olisi Pohjois-Satakunnan asukkaiden keskuudessa kannatusta. Tämä väite on väärä. Olin tilaisuudessa viime kesänä edustajain retkeilyn yhteydessä puhuttelemaan Satakunnan asukkaita ja ne olivat aivan yksimielisiä kaikkialla, että rata olisi saatava Haapamäeltä Poriin. Ja kun tutustuu näihin seutuihin, tulee sellainenkin henkilö, joka aivan puolueettomasti voi näitä asioita katsella, siihen käsitykseen, että paras ratkaisu Satakunnan kulkuneuvojen järjestelyssä on, että rakennetaan rata Porin – Kankaanpään kautta Haapamäelle. Näin ollen kannatan suuren valiokunnan ehdotusta.”
Vuoden 1926 tulo- ja menoarviota käsiteltäessä Kopsa kannatti edustaja Kaurasen tekemää 1 miljoonan markan lisäystä Karjalan Kannaksella sijaitsevien Muolan, Valkjärven ja Kivennavan kunnissa olevien Kirkko-, Punnus- ja Vuotjärven vedenpinnan alentamista varten. Vedenpinnan laskulla olisi saatu reilusti yli 1000 hehtaaria hyvää viljelysmaata ja yli 200 hehtaaria hyötyisää järvenpohjaa.
Leipomotyölaki sai Pekka Kopsan innostumaan kovasti. Olihan hänellä asiantuntemusta ja omakohtaista kokemusta siitä, millaiset työolosuhteet vallitsivat leipomoalalla.
Hän toteaa täysistunnossa mm: ”Tämän asian käsittely näyttää eduskunnassa muodostuvan aika sitkeäksi. Tähän on vaikuttanut se, että korkeimman oikeuden päätöksellä ovat muutamat kovaleipätehtaat päässeet erikoisasemaan leipomotyön alalla. Tästä saavutetusta oikeudesta – sanoisinko niin – pitävät ne tavattoman tiukasti kiinni.”

Kovasti puhutti leipäteollisuuden muuttuminen käsityöstä koneteollisuudeksi . Yötyön kielto oli ollut voimassa viimeiset 18 vuotta. Yötyön kielto leipäteollisuuden alalla oli aikanaan suuri edistysaskel – saavutettu oikeus – siitä olivat työnantajat ja työntekijät yksimielisiä. Tulisiko kiellosta luopua koneellistumisen myötä?

Pekka Kopsa puhuu myös työn terveellisyydestä seuraavasti:” Mitä taas tulee siihen, että työ olisi terveellistä leipomoissa, sehän ei ole totta. Siellä ei tarvitse muuta pölyä ollakaan kuin jauhon pölyä. Se on riittävän epäterveellistä hengittää. Tilastohan osoittaa, että mylläreistä, jotka tulevat hengittämään jauhon pölyä, kuolee noin 50% keuhkotautiin. Se on jo riittävän hyvä tilasto osoittamaan, kuinka epäterveellistä on hengittää jauhon pölyä.”
Pekka Kopsa jatkaa: ”Tästä asiasta näyttää olevan hyvin epämääräinen käsitys. Niinpä väitetään, että valiokunnan enemmistöä olisi pelottanut kilpailun pelko, jos näille kovaleipätehtaille olisi annettu pidempi työaika tai parempi mahdollisuus kilpailussa. Sehän on luonnollista. Eihän mikään kilpailu voi olla kilpailua, jos toiselle annetaan etumatka. Sehän varmasti voittaa. Mutta kilpailu on silloin, jos ne ovat samanaikaisesti työssä ja toiminnassa.”
Sitten Pekka Kopsa puuttuu erääseen maaseutulehdessä julkaistuun artikkeliin, jonka oli laatinut eduskunnalle nimimerkki Ville. Näin hän jatkaa:” Nimimerkki Ville pelkää, ettei suuryritys jaksa kilpailla samanaikaisesti pienyrittäjän kanssa, vaan sillä täytyisi olla etumatkaa siitä syystä, että sen tarvitsee varta vasten lämmittää uunit leipomossa. Tämä on uusi ajatus alallaan.
Minä tekisin kysymyksen nimimerkki Villelle: kuinka paistavat leipänsä ne pienemmät leipurit? Eivätkö ne lämmitä uunia ollenkaan varta vasten, mutta silloin tällöin jonkun kerran viikossa, milloin mieleen sattuu juohtumaan. Jos näin meneteltäisiin, silloin toteutuisi se vanha sananparsi: ”Hyvin on pullat uunissa, eivät pala eivätkä paistu.” Kyllä minulla on sellainen käsitys, että varta vasten on lämmitettävä uuni, olkoonpa leipomo suurempi tai pienempi, ei leipää kylmässä uunissa voi paistaa.”
Kansanedustaja puolusti kolmivuoroista työvuoroa liike-elämässä tapahtuvan kilpailun vuoksi. Hän oli hiukan vaikeassa asemassa. Pienleipomoyrittäjänä hänen piti kuitenkin pitää myös suurleipomojen puolta. Hän kannatti valiokunnan ehdottamaa lakia – en puutu siihen tässä – ja piti sitä hyvänä, sillä se takasi kilpailumahdollisuudet niin suurille kuin pienillekin yrittäjille. Yllä vain muutama esimerkki täysistunnoista ja Kopsan puhetyylistä.


Avioon

Kun Kopsan kansanedustajaura päättyi vuonna 1929, hänellä oli aikaa ajatella perheen perustamista. Hänellä oli jo oma talo Lahdenpohjassa. Tuleva puoliso Martta Honkanen, syntynyt vuonna 1911, oli Kopsaa 24 vuotta nuorempi. Avioliitto solmittiin vuonna 1933. Liitosta syntyi kaksi lasta: Osmo ja Maila, jotka molemmat suorittivat ylioppilastutkinnon ja valmistuivat kansakoulunopettajiksi Jyväskylän Kasvatusopillisesta korkeakoulusta. Lasten opillinen menestys oli luonnollisesti vanhempien iso ilo.


Vastuunkantoa ja uusia ideoita

Pekka Kopsa ei karttanut vastuunkantoa missään muodossa. Hän johti Jaakkiman kunnanvaltuustoa, sitten Lahdenpohjan kauppalanvaltuustoa, kuului myös Lahdenpohjan kauppalanhallitukseen ja oli kauppalanjohtajan varamies. Kurkijoen kihlakunnan sotilasasiamies hän oli vuosina 1932 – 39. Kun kieltolaki kumottiin vuonna 1933, Pekasta tuli paikallisen Alkon johtaja.
Liikemies kun oli Pekalla oli monenlaisia suunnitelmia, joita hän pyrki toteuttamaan. Yllättävää oli nähdä vuoden 1993 Jaakkiman Sanomien numerossa 3 vanha kuva Pekka Kopsan rakennuttamasta motellista. Kuvassa uljaan kaksikerroksisen rakennuksen edessä seisoo nähdäkseni motellin omistaja itse. Motelli ei koskaan ehtinyt aloittaa toimintaansa Rukolan Kylväjänsaaren Suurhiekalla. Syttyi Talvisota ja lähtö oli edessä.


Omakohtainen muisto

Pekka Kopsa vaikutti Karjalan menetyksen jälkeen Pieksämäellä, missä hän piti Keskuskatu 19:ssa Matkustajakotia vuosina 1945 – 1961. Se oli funkistyylinen tasakattoinen rakennus, jossa oli kaksi kerrosta. Olimme siskoni Oilin kanssa päässet vanhempien mukana tervehdyskäynnille Pekan perheen luo. Yövyimme matkustajakodissa, mikä teki lapsiin lähtemättömän vaikutuksen. Saimme omat huoneet ja omat sängyt, joissa oli valkoiset lakanat – yhdeksi yöksi! Se oli kyllä aivan luksusta sota-ajan ankeuden jälkeen. Aamulla, kun söimme maittavaa kaurapuuroa, Pekka-sedän ystävällinen ja myhäilevä olemus tuntui turvalliselta. Pekka-sedän ja Eino-isäni välinen luottamus ja veljeys tuntui erityisen mukavalta.


Ajasta ikuisuuteen

Pekka Kopsa kuoli 19.3.1969 Mikkelissä vaiherikkaan elämän elettyään. Tunnen suurta kaipausta ja ikävää karjalaista sukuhaaraa kohtaan. Samalla saan tuntea kiitollisuutta niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka kantoivat vastuuta ja rakensivat ja rakastivat maataan. Tällaisten ihmisten joukkoon kuului Jaakkiman poika, kansanedustaja Pekka Kopsa.


Ritva Mikkola, (os. Korvenmaa), Eino Kopsan tytär

Lähteitä: Eduskunnan arkisto, Jaakkiman Sanomat 100 vuotta,Kirsti Harjaman (Ida Kopsan tytär) ja Juhani Korvenmaan (Erkki Kopsan poika) kirjeet ja muistelut

     Kertomuksessa mainitut henkilöt: Antti Eerikinpoika Kopsa, Regina Pekantytär Roininen ja Erik Antinpoika Kopsa.⁵